Kalatalousjaosto kokoontui 11.10. Kuusamossa. Kokouksen aluksi Kuusamon Kala Oy:n toimitusjohtaja Juha Korhonen esitteli jaostolle yrityksen tulevia toimitiloja ja laajentumissuunnitelmia.
Jaosto puolsi rahoitusta kuusamolaisen Naturpolis Oy:n KALALLE! -hankkeelle. Hankkeessa tehdään kala-alaa tutuksi nuorille yhteistyössä koulujen ja kalatalousyritysten kanssa. Lopullisen rahoituspäätöksen tekee Lapin ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen.
Kokouksessa päätettiin Kainuun ja Koillismaan Kalaleaderin kehittämisstrategiasta vuosille 2021 – 2027. Toiminta-alue laajenee kahdella kunnalla, kun Ranua ja Pudasjärvi liittyvät siihen mukaan. Samalla päätettiin uuden strategian toteuttamista ohjaavan kalatalousjaoston rakenteesta. Jaoston kokoonpano vahvistetaan loppuvuonna.
Jaosto asetti tavoitteeksi kokopäivätoimisen määräaikaisen aktivaattorin palkkaamisen 1.2.2022 alusta lähtien.