Oulujärvi Leader toteuttaa Koillismaalla, Kainuussa ja Pyhäjärvellä hanketta, jonka tavoitteena on vesistöjen kunnostuksen osaamisen lisääminen ja kunnostajien kouluttaminen. Koulutuspaikkoja on 15 ja haku koulutukseen käynnistyy pian. Koulutushankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (80 %) ja Oulujärvi Leader ry (20 %).
Vesistöjen kunnostustarpeen voi aiheuttaa moni asia. Esimerkiksi ojituksista johtuva ravinnekuormitus voi kerrostua vesistöön noidankehäksi, jonka purkamiseen tarvitaan hoitotoimenpiteitä. Olosuhteiden muututtua voi esiintyä lajien massaesiintymiä (sinilevä, vesirutto). Ilmastonmuutos aiheuttaa lajistonmuutoksia sekä muuttaa valumaa. Monissa vesissä voi olla myös petokalojen tai kalastuksen puutteesta aiheutunutta kalojen kääpiöitymistä.
Vesistöjen kunnostamiseen löytyy onneksi tahtoa ja rahoitusta. Tekijöistä vain on pulaa.
Osaajia vesistökunnostukseen -hanke on yrittäjille räätälöity koulutus, joka sisältää monipuolista ja käytännön läheistä opetusta luokassa ja maastossa. Yrittäjyyskoulutusosio auttaa koulutettavia vesistökunnostuksen palveluihin liittyvän liiketoiminnan aloittamisessa. Opetus on jaksotettu noin vuoden ajalle oikeisiin kunnostuskohteisiin liittyen.
Hankevetäjänä toimii Tero Nieminen, tero.nieminen@oulujarvileader.fi puh. 050 4340 150